Tang-Mo Ravintola

 

Tang-Mo ravintola on tunnettu turistien ja paikallisten keskuudessa hyvästä ruuasta jo vuosikausia. Ravintola, joka on toiminut samalla Chalong Bay:n alueella aiemminkin, on saanut Tuna Resortissa uudet avarammat tilat joissa on entistä helpompi ja mukavampi toimia. Ravintolasaliin mahtuu 100 henkeä ja katettu terassi joustaa vielä 30 hengen lisätilan tarvittaessa.

Erillisen ulkogrillin myötä onnistuvat suuretkin grillijuhlat helposti.

Ravintolassa tarjoillaan niin thaimaalaista kuin länsimaalaistakin ruokaa. Useat ruokalistan suosikeista ovat itsemme kehittämiä. Jos asiakkaillamme on jotain erikoistoiveita ruoka-annosten valmistamisen suhteen tai mahdollisia allergioita, niin annokset syntyvät myös näiden yksilöllisten toiveiden mukaisesti.

Järjestämme tilauksesta erilaisia juhlia ja yksityistilaisuuksia. Häät ja syntymäpäivät ovat suosittuja ja olemmekin valmistaneet päivän sankareille aterioiden ja kakun lisäksi myös upeita jääveistoksia.

Tang-Mo ravintolan thairuoanlaittokurssit ovat olleet suosittuja. Mikä sen mukavampaa kuin tutustua paikallisiin eksoottisiin mausteisiin , yrtteihin, vihanneksiin ja hedelmiin opastetusti paikan päällä. Loppuhuipennus on tietenkin itsevalmistettu oikeaoppinen thaiateria joka kruunaa kurssin. Ja mikä parasta: Tässä koulussa ei voi jäädä luokalleen!